Heikki Helminen

Synt. 1947 Helsingissä

Veistelin ensimmäiset kaarnaveneeni Vantaanjoen varrella Hyvinkäällä, missä vartuin neljän nuoremman sisarukseni kanssa. Kansakoulun jälkeen aloitin metallialan opinnot vuonna 1962 KONE Oy:n teollisuusoppilaitoksessa Sörnäisten rantatien varrella. Luokkahuoneen ikkunasta oli näkymä Hanasaaren hiilisatamaan jonka laivaliikennettä tuli seurailtua ja ruokatunneilla haisteltua rannoilla suolaista meri-ilmaa.

Samana vuonna olin perustamassa Hyvinkään Jazz -ja iskelmäkerhoa. Musiikkiharrastukseen liittyen vapaan nuorisotoiminnan vetäminen MM-letkajenkan maailmanennätyksineen vei aikaani neljän vuoden ajan. Vuoden 1963 venemessut olivat ensimmäinen tutustumiseni venemaailmaan.

Harrastukseni vaihtuivat kuvataiteisiin,ehkä tähän osaltaan vaikutti myös tuttavapiiri. Akvarellimaalaus kiinnosti siinämäärin että maalaukseni löysivät tiensä Suomen Taidemaalariliiton Uudenmaan aluenäyttelyyn ja Hyvinkään Taiteilijaseuran vuosi- yms. näyttelyihin. Vuonna 1976 tuli kuvioihin retkeilyharrastus. Toiminta Hyvinkään Retkeilijät ry:n puheenjohtajana sekä Työväen Retkeilyliiton hallituksessa yms. tehtävissä kesti toistakymmentä vuotta, jatkuen tänä päivänäkin, tosin enemmän rivijäsenenä. Retkeilyharrastukseen kuului myös melonta. Ensin tuli laminoitua muutama inkkarikanootti, jonka jälkeen olikin vuorossa jo oman kajakkimallin teko ja edelleen muotin ja valmiin kajakin. Jokavuotiset venemessut olivat tapahtuma, jossa syntyi haave omasta veneestä, siis oikeasta ja isosta. Unelmieni malli oli 30-jalkainen ketsitakiloitu moottoripursi jonka karkeasti veistetty pienoismalli valmistui 70-luvun lopulla. Ehkä pari vuotta se lojui jossain nurkassa kunnes valmistui ja sai nimekseen "WINTER".

Tämän jälkeen valmistin ensimmäisen laivatykin joita tein myöhemmin useampaakin kokoa. Alkuvuonna 1989 Kone Oy:ssä vietetyn 25 työvuoden jälkeen tarjoutui tilaisuus työskennellä venealalla Jonmeri Oy:llä Mäntsälässä. Veneasentajan työ, 48-jalkaisen purjeveneen varustaminen kölistä mastoon oli monipuolista ja kiinnostavaa. Työskentely siellä jäi lyhyeksi ja vaihtui takaisin Kone Oy:lle hissipuolelle. Veneiden rakentaminen jatkui hieman pienemmässä koossa siinä mitassa, että työkaverit kaiverruttivat "Helmisen Tykki ja Telakka"-kilven, jonka naulasivat autotallin oveen tullessaan vierailulle.

Vuoden 1999 automatkalla pitkin Ranskan rannikkoa sain ajatuksen tehdä puolimalleja dio-raamaan. Uutena asiassa oli se, että puolimalli valaistaan, dio-raaman sisään asennetuilla 12 voltin lampuilla. Sen jälkeen olen tehnyt pääasiassa laivan sekä majakoiden puolimalleja kyseisellä tavalla. Kiinnostukseni majakoihin johdatti tieni vuonna 2003 vastaperustetun Suomen majakkaseuran jäseneksi.

Harrastuspohjalta tehtyjen töitteni kirjo on varsin laaja. Niiden suunnittelu ja valmistus on ollut kiinnostavaa jossa on saanut toteuttaa omaa näkemystään ja käden taitoja. Kädentaidot olen perinyt varmaankin isältäni joka oli arvostettu kivi- ja marmorimies. Osa töistäni on syntynyt tilauksesta mutta suurin osa oman ajattelun ja suunnittelun tuloksena. Olen valmistanut mm. lapin kämpille kaminoita ja takkasydämiä. Oman kajakkimallin, puhujapöntön ja laivan skailetti baarikaapin, jotka ovat sieltä suurimmasta päästä. Olen varustanut retkikuntaa valmistamillani alppinistien jääkengillä. Muutama kiertopalkintokin on tullut myös suunniteltua ja valmistettua. Leipätyöni tavallaan jatkona syntyi myös useita hissien pienoismalleja. Meriaiheeseen liittyviä töitä on mm. blokilamput, kompassipylväät, laivatykit, laivan peräpeilit ja erilaiset laivarunkojen poikkileikkaustyöt. Oma lukunsa onkin sitten laivamallit ja niiden puolimallit sekä makoiden puolimallit, joita onkin valmistunut ehkä pari sataa. Laivat ja majakat ovat vuosien saatossa löytäneet paikkansa moneen yksityiskotiin ja yleisiin tiloihin.

Harrastusta täydentää meriaiheisen tavaran keräily sekä valokuvaus, jota olen harrastanut koko elämäni ajan.


Harrastanut meriaiheisia käsitöitä n. vuodesta 1978

  • perinteiset puolimallit
  • laivamallit
  • puolimallit laivoista ja majakoista dioraamassa
  • ym. meriaiheiset puutyöt

Näyttelyitä

  • Tampere 2000
  • Uusikaupunki 2001
  • Helsinki - Suomen merimuseon kesänäyttely 2002
  • Kaskinen 2003
  • Tampere 2011
  • Kotkan Merikeskus Vellamo 2011 (pysyvä näyttely)


Tärkeimpiä merkkipaaluja vuosien varrella

Vuosien 1980 - 2002 tapahtumat

Vuosien 2003 - 2006 tapahtumat

Vuosien 2009 - 2011 tapahtumat

Vuosien 2014 - 2015 tapahtumat

Vuoden 2016 tapahtumat

Vuoden 2017 tapahtumat

Vuoden 2018 tapahtumat

Vuoden 2019 tapahtumat

Vuoden 2020 tapahtumat

Vuoden 2021 tapahtumat